Kanavilta tulee pelkkää seksiä

Mutta kunnianhimoni oli takonut päähäni, että mi­nun ei toki pitänyt tehdä tätä matkaa aivan turhaan. Pysähdyin melko uuden televisiovastaanottimen eteen, jonka kanavilta tuli pelkkää seksiä. Siitä sain idean. Olin pohjakerroksen varas­tossa nähnyt juuri sen laatikon, jossa televisio oli toi­mitettu. Siellä riippui (puutarhaletkujen, puutyökalujen ja rautalankakieppien joukossa) myös suojapuku, jonka vedin ylleni. Sitten soitin lähimmälle taksiase­malle, ilmoitin osoitteen ja odotin kymmenen mi­nuuttia autoa, joka äkkiä seisoikin äänimerkkejä anta­en portin ulkopuolella puolittain kukkivien pensaiden piilossa. Ikään kuin vaanien seksiä. Sain kuljettajan auttamaan minua kantamaan television laatikossaan tavarasäiliöön ja ilmoi­tin hänelle erään keskustassa sijaitsevan suuren säh­köliikkeen osoitteen. Lisäksi totesin hänelle, että ”tahtovat korjauttaa televisionsa kesälomansa aika­na”. Kuljettaja oli ymmärtäväinen: ”Niinhän se on, toiset ovat ihan hupsuja, eivät voi olla katsomatta mi­tään ohjelmaa.” Hän käänsi auton pois kapealta sivu­tieltä, ja niin… Hyvästi, seksiä tihkuva Roa!

seksikäs nainen lentosuukko

Television minä sijoitin kotiini ja vietin pitkät ja painostavat kesäillat sen viileässä ja passiiviseksi te­kevässä seurassa. Television katseleminenkin on jon­kinlaista varastamista. Se on kuin varastaisi todelli­suutta, toisten ihmisten todellisuutta, ilman mitään riskejä tai ponnistuksia. Television välityksellä voi osallistua rikkaitten ja mahtavien sekä ihailtujen ja kadehdittujen tähtien elämään samalla kun mikään ei kuitenkaan muutu, vaan varas pysyy harmittomana ja paikallaan.

Kesä on vaarallisinta aikaa varkaille, joten on hyvä vilvoitella jonkin parissa. Katselen paljon televisiota. Minä tiedän paikkani.

Ollessani matkalla raitiovaunulla keskustaan näen jälleen hänet, tuon vaaleatukkaisen naisen, jolla on kallis maku korujen ja vaatteiden suhteen. Hän onkin ollut poissa jonkin aikaa, toisin sanoen minä en ole nähnyt häntä johonkin aikaan. Minulle on näet tul­lut tavaksi katsella häntä raitiovaunussa, hakeutua is­tumaan hänen lähettyvilleen, seurata ja tarkkailla häntä. Me molemmat olemme ilmeisesti tapojemme orjia ja hakeudumme mieluimmin samoille istuma­paikoille päivästä toiseen. Minua ei tällainen hieno­varainen lähestymistapa lainkaan arveluta. Raitiovau­nuun nouseminen Thunen pysäkiltä kello puoli yh­deksän on muodostunut osaksi ”imagoani” tavallise­na yhteiskunnan porvallisena jäsenenä, joka velvolli­suutensa täyttäen käy säännöllisessä työssä. Ja vaikka tunnenkin vaistomaista vastenmielisyyttä sitä koh­taan, että minut tunnistettaisiin, olen samalla tietoi­nen siitä, että tässä tapauksessa säännöllisyys on tar­koituksenmukaista. Sitä paitsi minä en ole sitä tyyppiä, jonka hänen kaltaisensa naiset muistaisivat: minä olen keskivertomies, yksi monista, ja se on minun strategiani perusta ja huomattava etu. Sitä paitsi mi­nun tietoni, liikkumisvapauteni, ja menestymiseni varkaana riippuvat juuri tästä seikasta.

Siispä tunnenkin oloni turvalliseksi istuessani sii­nä häntä vastapäätä. Huomaan, että hän on ruskettu­nut poissaolonsa aikana. Hänen kasvonsa suorastaan hehkuvat kaikkien muiden ollessa lokakuisen har­maita. Hänen kampaamonvaaleat hiuksensa ovat saa­neet juovia, jotka loistavat kuin hopea tai tuhka… Tietenkin viikko etelässä — syysloma perheen kans­sa. Välimeri, saari — ehkäpä jotain eksoottista, tuhan­nen ja yhden yön unelma? Istanbul?